Ennakkopohdintaa pyreneittenmastiffista kiinnostuneelle

Pyreneittenmastiffi kuuluu laumanvartijoihin ja on alkuperältään vartioiva työkoira. Pyreneittenmastiffi ei ole seurakoira sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka se siitäkin hommasta suoriutuu hyvin. Laumanvartijaa hankittaessa tulee ottaa huomioon koiran elinolosuhteet. Koiraa emme missään tapauksessa myy kerrostaloon taikka taajaan asutulle alueelle. Pyreneittenmastiffi haukkuu paljon, varsinkin nuorena ja tämä on omiaan häiritsemään naapurisopua. Jos harkitset laumanvartijaa, tulee koirien elintilan olla numero yksi.
Mikäli koira toimii aluevartijana esimerkiksi pihalla, on alue syytä aidata kunnolla: pentunavoi vaikuttaa siltä että koira pysyy tontilla, mutta laumanvartijoilla on ilmeinen reviirinlaajennustarve.
Tämä ei luonnollisestikaan kosketa töitä isoilla laitumilla tekeviä pystiffejä,
joita niitäkin Suomesta löytyy. Pyreneittenmastiffi suoriutuu erittäin hyvin karjansuojelusta esimerkiksi susia vastaan, onhan se siihen alunperin tarkoitettu!

Pyreneittenmastiffi on aikuisena jätti, mitä tahansa 50kg:n ja 100kg:n väliltä. Tämä voi pentua hankkiessa unohtua, kun pieniä suloisia palleroita käy ihastelemassa. Pyreneittenmastiffin tapakoulutus suositellaan tekemään kunnolla, jotta koiran kanssa voi kulkea aikuisena missä vaan. Ketään ei enää naurata jos hihnan päässä roikkuva 80 kiloinen murkku ei osaa käyttäytyä tai ole omistajallaan hallinnassa.Pyreneittenmastiffit ovat yleensä sosiaalisia ja ystävällisiä muita koiria kohtaan, mutta tätäkään ei tule pitää itsestään selvyytenä. Eiväthän kaikki ihmisestkään toisistaan pidä! Pentuajan perusteellinen sosiaalistaminen kantaa tässäkin pitkälle ja opettaa koiraa pitämään lajitovereiden seuraa normaalina kanssakäymisenä. Omalla tontilla vartioivia koiria ei missään nimessä tule mennä koskemaan ilman omistajan lupaa! Tämä on hyvä tehdä selväksi myös omille tuttaville, jos pystiffi taloon muuttaa.

Pyreneittenmastiffin opettamisessa tulee käyttää positiivisia keinoja, sitä ei saa pakottaa asioihin. Pyreneittenmastiffi on erittäin pehmeä rotu, joka muistaa kaltoin kohtelun ja epämiellyttävät kohtaamiset lähes koko elämänsä, ja niitä on vaikea saada opetettua vanhemmiten enää pois. Pystiffi on myös viisas eläin, se ei tee mitään mikä ei ole sille kannattavaa. Tekemällä pennulle asioista kivoja ja kannattavia, saa tasapainoisen aikuisen.

Jättikoiran pennun ruokahalu ja liikunnan tarve on valtava, ja liikuntaan tulee eritoten paneutua kasvavan koiran kanssa. Koiran pitää saada tarpeeksi rakennusaineita ruoastaan sekä tarpeeksi luusto- ja lihaksistoliikuntaa, jotta sen motoriikka ja fysiikka ovat aikuisena parhaimmillaan. Kaikkein suositeltavinta on antaa pennun riehua vapaana eritasoisissa maastoissa lajitoveriensa kanssa. Hihnalenkkeilyä pienen pennun kanssa voi opetella, jotta pentu oppii toimimaan myös hihnassa mutta sen ei kuulu olla liikunnantarpeen tyydyttäjä. Pyreneittenmastiffien kanssa pärjää parhaiten, kun luo koiraansa kestävän luottamussuhteen.

Kun koira luottaa sinuun, on sen kanssa miellyttävää olla ja kulkea. Molemminpuolinen kunnioitus on myös omanarvon tuntevan rodun kanssa toimiessa hyvä lisä.